Oli kesä, oli mopo

Mullahan ei mopoa ollut ikinä. Isobroidilla oli joku Soliferi ja sen huoltohommat oli niin retuperällä, et faija tuumas ettei se jaksa joka ilta olla ropaamassa mopoja. Saati jos niitä olisi kaksi. Mulla oli 21-vaihteinen Peugeotin maastopyörä. Mäkisarvet ja kaikki. Sillä mä laskettelin jotain kelkkareittien alamäkiä kuuttakymppiä kivikkoon. Ne vanteet oli aina aivan kierot ja lenkurat. Uudenvuodentinasta tehtyjen vanteiden oikominen oli ihan millintarkaa hommaa, ettei ne hangannut v-jarruihin ja että jarrut silti vielä toimivat. Vaihteet siinä pyörässä toimi hyvin varmaan pari päivää, kun se pyörä oli
uus. Peugeot-merkki saa vielä tänä päivänäkin aikaan pienen oksennusrefleksin mussa.

Sivuvaunulla lisää vauhtia 

Moponomistajat kyllä jeesas pyörä miehiä niin, että ne työnti jalalla satulasta ettei tarvinut polkea.Tai jos pyörämiehellä oli forkut kunnossa, se pystyi kädellä pitämään mopoilijan olkapäästä kiinni ja tällaisella ”sivuvaunulla” matka taittui vähän liukkaammin hakemaan Teboililta pehmeen askin kultaista malppia.

Pösö ja pillifarkut

Isobroidi otti joskus Kyrmyniskan skootterilta kyytiä edellämainitulla tyylillä. Sillä oli Jopo alla ja ne laski vanhaa heinolantietä menemään sen mitä se Derbi Atlantis kulki. Kun se piti toisella kädellä Kyrmyn olkapäästä kiinni, niin sillä oli vaan toinen käsi kiinni siinä Jopon stongassa. Siihen asfalttitielle oli pompannu pientareelta joku pikku stemu ja se laski tietenkin sitä kiveä päin. Se kivi heitti sen Jopon sarvet linkkuun ja broidi kynti turvalleen siihen asfaltille. Sillä oli jalassa vakosamettihousut ja niistä repes nappi siinä rytäkässä. Kun se nous ylös, niin ne housut putos nilkkoihin. Samaan aikaan sieltä mäen nyppylän takaa tuli auto. Siellä oli varmaan autossa ollut ilmassa pari kysymysmerkkiä, kun keskellä tietä oli yhtäkkiä skootteri, polkupyörä kumollaan ja äijä seisoo siinä vieressä vakosamettihousut nilkoissa.

Ne ei muuten ollut ekat housut mitkä broidi tuhos mopohommmissa. Se oli joskus ylä-asteella niin muotitietoista ja oli hakenut Sokkarilta uudet Cottonfieldin farkut mansikkamaalta hankituilla rahoilla. Kylille oli naapurin Mantsapavelle tullut uus peevee ja broidin piti näyttää miten sillä keulitaan. Sehän veti sen samantien katolleen ja niihin farkkuihin tuli polven kohdalle vekki. Mä sain ne farkut välittömästi. Broidin imagoon ei vissiin osunut rikkinäiset farkut.

 

PV vs. Manki

Kaikilla kovilla mopojätkillä oli Peeveet. Yhellä serkulla oli Honda Monkey. Mankissa oli muuten ihan paska istuu kyydissä. Se satula oli semmonen sohva, että kun veti ekan töyssyn yli, niin sen jälkeen sä istuit omien kiveksien päällä. Siinä Mankissa oli muutenkin ongelma yhdistettynä tän serkun luonteeseen. Se ei ihan pärjännyt tehoissa yhen Heskan Peeveelle. Kerran me laskettiin kaks päällä yhtä mettätietä pikku tihkusateessa Kivijärven kiskalle lihapiirakalle. Se peeveeparivaljakko meinas koko ajan hävitä maisemaan ja serkku koitti paikata hanskalla sen minkä hävis tehoissa. Yhestä limasesta juuresta lähti sit keula alta ja me vedettiin kauheet turvat. Siinä kun me liu’uttiin sitä märkää mettätietä kyljellään, niin sen ikuisuudelta tuntuvan liu’un aikana serkku ehti huutamaan kaikki Suomen kirosanat kahteen kertaan. Sillä aukes polvi aika pahasti. Muistan et tän jälkeen pelotti aina ihan sikana istuu sen kyydissä.

Mantsapaven PV vetojuhtana

Se oli kylän kovin jätkä kenellä oli suurin rako Peeveen runkoputken ja tankin välissä keulassa. Sillä Heskalla meni ainakin kolme sormea siihen väliin. Joskus se yritti saada lisää taipumaa siihen ja se veteli talvella yhdeltä hiekkatien suoralta nelosen vauhdista täysiä kaseikkoon. Sinne se lervo pitkälle hankeen sen pyöränsä kanssa ja repi sitä vartin aina sieltä umpihangesta takasin tielle. Kypärää se ei käyttänyt mopolla ajaessa varmaan ikinä. Ehkä se siksi oli joskus aika kovakin ajamaan mantsaa, kun suurin itsesuojeluvaisto oli lähtenyt niiden kuolleiden aivosolujen matkassa.

Eikä tarvinut olla edes intiaaniverta suonissa, että pystyi tunnistamaan sen Heskan peeveen jäljistä. Siinä oli niin kiero runko sivusuunnassa, että siitä jäi suoraan ajaessa melkein kaksi jälkeä rinnakkain. Joskus se hyppäs jonkun ojan yli sillä, niin siitä antautu se runko lopullisesti. Kotiin se ajeli sellasella lowriderilla, että runko hipoi maata. Kuormaliinalla sen sai kiristettyä suht jiiriin, että siihen pääs täräyttämään pari hitsitäppiä ja taas pystyi ajamaan mutkaista tietä näkymättömiin.

Hinaushommia

Heskalla oli joskus eka oikea monttiskin. Se oli muistaakseni joku - 89 (timanttista vuosikertaa muuten) Kawasakin KX kassari. Sen mä muistan et sen jarruissa oli yks ongelma. Niitä ei useinkaan ollut. Joskus mä istuin sen kyydissä, kun tultiin yhtä alamäkeä kohti vanhan heinolantien ylitystä. Se huus siinä alamäessä et nyt ei oo jarruja ollenkaan, vedetäänkö sokkona yli? Kai mä sain sen vakuuttuneeks et ei me nyt vedetä, kun se pysäytti sen vauhdin penkkaan ajamalla.

Sillä KX:llä me kerran hinattiin Kyrmyn Peevee sen kotitallille, kun sillä oli narahtanut se johonkn kylänraitille. Mä löysin meiltä jostain liiterin perukoilta 5 metriä hinausköyttä ja me sidottiin se sen Kooäxän lokarin alle ja PV:n sarviin. PV:n sarvethan on samanlaiset kun BMX-fillarissa ja sitä köyttä ei saanu ihan suoraan siihen sidottua, vaan se kiinnitys tuli aika toispuoleisesti.

Siitä oli hiekkateitä ja mettäpolkuja pitkin varmaan kolme kilometriä Kyrmyn kotitallille ja me lähdettiin hinaamaan sitä Peeveetä. Mä istuin KX:n kyydisssä ja pääsin katsomaan ihan aitiopaikalta tätä näytelmää. Jostain syystä kun Heska sai Kawan tulille, niin sillä kasvoi ihan järkyttävät pirun sarvet päähän. Yhtäkkiä sille tuli varmaan joku fiilis, että tälle välille pitää vetää nyt uudet reittiennätykset. Se rupes repii sillä Kawalla ihan hulluna.

Siinä hiekkatiellä oli yks aika pitkä ylämäki ja Heska rupes syöttää sillä kassarilla sinne ylämäkeen kaikki mitä siitä lähti. Joka kerta kun se löi isompaa tupaan, niin se nykäs sitä Peeveetä aika rajusti. Se köysihän oli sidottu toispuoleisesti niihin sarviin, niin aina kun tuli vetoja, se löi siitä Peeveestä keulan ilmaan ja nykäs sarvet linkkuun. Mä katsoin siitä takalokarilta kun Kyrmy huuti sieltä Peeveen ohjaamosta kun pistetty sika. Heska ei kuitenkaan himmannut, ehkä se ei kuullut tai sitten se ei halunnut kuulla. Mua nauratti ja pelotti se koko tilanne niin paljon, etten mä saanu mitään sanotuks. Kyrmy näytti muutenkin siltä siellä Peussin ohjaamossa, kun se olis istunut Pärssisen soramontulla seulan alla. Se viiden metrin köyden ”turvaväli” aiheutti sen, että kassarin takapyörästä sato sepeliä ihan urakalla Kyrmyn päälle.

Se loppu reitti oli aika pientä kinttupolkua ja siihen oli joku maajussi rakentanut vielä kivibarrikaadit. Siinä oli kuitenkin yks aika ahdas kivien väli mistä pääs ajamalla läpi. Heska kun oli saanut ihan hiljaa hivuteltua sen Kawan siitä kivien välistä läpi, niin se löi kytkinniittiä ja ampu sen Kawan täysiä liikkeelle. Se peevee tuli köyden perässä ihan nahkoineen sieltä kivien läpi. Kun me päästiin sit perille, niin muistan et siinä oli tappelu oli aika lähellä. Kyrmyllä oli aika painavaa sanottavaa Heskan hinaustaidoista. Ei siltä kyl varmaan enää lähtenyt ees kunnolla ääntä, kun se oli sen koko kolme kilometriä huutanut ihan kurkku suorana. Voi olla et sille tuli sen takia aika paha äänenmurros. Kyrmyhän on nykyään aika kova kuski laskee manttua. Mä oon ihan varma et koska se pystyi tän koko hinausmatkan rimpuilemaan pystyssä sillä Peussilla on vaikuttanut siihen, et sillä on nää ajohommat verissä.

Sitä reittiä ei muuten varmasti oo vedetty niin lujaa ikinä Peeveellä. Ainakaan kiinnileikanneella.

Urbaania maalaislegendaa

Meillä muuten pyöri kylillä yks sitkeä urbaanilegenda, joka vaikutti turvallisuuten vähän käänteisesti. Kypäriä mopohommissa ei juurikaan käytetty. Ei ne mopot missään rekistereissä ollut kun niillä ajettiin välillä kolmekin päällä ja poliisia pelättiin tietenkin. (Siihen aikaan ei ollut laillista ajaa edes kaks päällä) Legendan mukaan poliisille kiinnijäädessä se oli kuulemma ”harkitsematon teko”, jos ei ollut kypäriä ja selviäis pienemmillä sakoilla. En tiiä oliko isot pojat kauppa-autolla kertonu vai mistä oli moinen huhu saanut tuulta siipien alle. Koskaan ei onneksi mitään isompaa sattunut, vaikka aineksia olisi ollut.

*tämä tarina on kirjoitettu täysin muistin varasta ja saattaa sisältää ajan kultaamia muistoja.