Testissä FXR-ajovaatteet

FXR Helium MX mint 2020

Iskin silmäni näihin erikoisen värisiin kamoihin heti kun uusi FXR-kuvasto oli ilmestynyt. Nämä näyttivät väritykseltään tarpeeksi härskeiltä, että joka pojalta ei löytyisi samaa settiä lähtöviivalla. No, sitten joku Svärd ja Remes oli päätynyt samaan settiin. Se saattaa vaikuttaa siihen, että tätä väritystä löytyy muiltakin.

Näillä ajovaatteilla on helppo venytellä
vaikka kesken ajojen.

Paita ja peppu

Paidallahan ei ole kovin paljon väliä. Kunhan se pysyy housuissa. Ja näyttää hyvältä. Tässä on molemmat ominaisuudet. Paidassa ei ole mitään erikoisuuksia, olkatoppauksia, rintataskua, tai nappeja. Ei sillä, että jossakin crossipaidassa olisin sellaisia nähnyt. Helmassa ei ole silikoniprinttiä, mutta housuissa on silikonikaulus, joka estää sen ettei Kuuslammen kisakuviin tallennu persvako. Paita on myös viileän tuntuinen ja hyvin tuulettuva.

Selkävoitto

Paidan selkämykseen on ilmestynyt pieniä reikiä. Reiät näyttävät siltä, kuin ne olisivat tulleet vihaisen maanomistajan kaksipiippuisesta Valmetista. Todellisuudessa en ole käynyt kääntämässä kenenkään perunasatoa maan pinnalle ja saanut suolapanoksesta.

Reiät ilmestyivät paidan selkämykseen perinteisen, hyvinkin leikkimielisen kellotuksen seurauksena. Sillähän ei ole mitään merkitystä kuka on päivän treenien nopein. Päivän nopein ei ikinä tee numeroa vauhdistaan, saati muistuta muita vauhdistaan. Vereltä maistuva suu tai yliyrittäminen ovat täysin tuntemattomia käsitteitä...

Kellotimme noin minuutin mittaista pyrähdystä. Olin painanut pätkälle jo melko kovat 4 sekunnin pohjat. Vaikka ajoilla ei ole meille mitään merkitystä, niin olin aistivani pientä mantsamasennuksen poikasta ajoseurassani. Reiluna kaverina ajattelin hieman syventää kavereiden depistä ja lyödä luun lopullisesti kurkkuun. Tiesin ajasta lähtevän vielä pari sekuntia riskejä ottamalla.

Haulikon jäljet?

Ensimmäinen suora meni loistavasti. Tehokas jarrutus, kääntö vasuriin, perse penkkiin, kaasu kokonaan auki pieneen kivikkoiseen mäkikiihdytykseen. Päätin mielessäni jo kiihdytykseen lähtiessä, että aivan sama mitä kiihdytyksessä tapahtuu, kaasua en nosta. Kaasusta en laskenut, takapyörä vain ei halunnut millään pysyä etupyörän takapuolella. Takapyörä yritti vuoroin vasemmalta ja oikealta ohittaa etupyörän. Kun se oli päässyt oikean kautta jo lähes samaan tasoon etupyörän kanssa, niin fysiikan lait puuttuivat peliin. Lensin akrobaattisen käsienseisonnan kautta sarvien yli komeaan selkäliukuun. Suoritus olisi ollut afrikkalaisessa jalkapallossa kelpo tuuletus maalin jälkeen. Nyt jäi luu lyömättä kurkkuun ja muistutukseksi jäi paidan selkämykseen nämä reiät.

Rikoo on riskillä ruma

Housuilla sitten onkin aika paljon väliä. Hyvät housut tuntuu yhtä mukavilta kuin pitkät kalsarit. Ei purista, eikä hankaa ja niissä tekee mieli viettää koko lauantai-ilta sohvalla löhöten. Nämä housut joustavat ja venyvät älyttömän hyvin. Näissä on stretsiä ja trikoota saman verran kuin keskiverto spinning-tunnilla. (Takarivin huomio) Jos housut eivät jousta ja liiku tarpeeksi, niin ennen ajoa saa tehdä pienimuotoisen flik-flak-sarjan, että housut istuvat edes jotenkin ja liikkuvuus ei rajoitu.

Housuissa on pienet toppaukset polvien kohdalla, vyötäröllä kolme tarrakiinnitystä, silikoniprintti sisäkauluksessa, turhapuron verkkopaita sisäpuolella ja nahkapalat polvien sisäpuolella.

Mobiuksen polvituet mahtuvat hyvin housuihin ja eivät tarraa housujen sisällä kiinni mihinkään. Joistakin housuista olen poistanut sisäpuolelta turhapuron verkkopaidan, koska tuet takertuvat niihin kiinni. Näissä ongelmaa ei ole ollut.

Kulumat n.30 ajotunnin jälkeen

Housut ovat vielä huippukuntoiset

Housujen sisäreisien kohdalle on ilmestynyt pientä kulumaa venyvän kankaan kohdalle. Kankaasta on mennyt ilmeisesti jotain pieniä kuminauhan pätkiä poikki. Vikahan on pääasiassa kosmeettinen ja näyttää siltä kuin minulle olisi tehty sisäreisiin ihosiirrännäinen David Hasselhoffin rintakehästä ja lemmenpoppana puskisi housuista läpi. Nahkapalat polvien sisäpuolella ovat täysin ehjät ja perseen kohdalla ei ole vielä tuuletusaukkoja, vaikka käyttämäni pitävämpi penkinpäällinen tuppaa syömään hanurin kohdalta housuja. Polvien etupuolella on hyvin pieniä reikiä, jotka ovat syntyneet konttaamisen seurauksena. Konttausikä, koko ikä.

Setti on melko arvokas, mutta hintansa väärti. Varsinkin housut ovat Istuvuudeltaan ja liikkuvuudeltaan ylivoimaisesti parhaat millä olen koskaan ajanut. Jos nykyisissä ajokamoissa olosi tuntuu jäykkäkouristuksen saaneelta, niin tässä on oikea lääke ja jos venyttely maistuu niin näillä saat tehtyä vaikka spagaatin. Itse olen jo tänä vuonna venytellyt. Ensi vuonna taas uudestaan.

Oli kesä, oli mopo

Mullahan ei mopoa ollut ikinä. Isobroidilla oli joku Soliferi ja sen huoltohommat oli niin retuperällä, et faija tuumas ettei se jaksa joka ilta olla ropaamassa mopoja. Saati jos niitä olisi kaksi. Mulla oli 21-vaihteinen Peugeotin maastopyörä. Mäkisarvet ja kaikki. Sillä mä laskettelin jotain kelkkareittien alamäkiä kuuttakymppiä kivikkoon. Ne vanteet oli aina aivan kierot ja lenkurat. Uudenvuodentinasta tehtyjen vanteiden oikominen oli ihan millintarkaa hommaa, ettei ne hangannut v-jarruihin ja että jarrut silti vielä toimivat. Vaihteet siinä pyörässä toimi hyvin varmaan pari päivää, kun se pyörä oli
uus. Peugeot-merkki saa vielä tänä päivänäkin aikaan pienen oksennusrefleksin mussa.

Sivuvaunulla lisää vauhtia 

Moponomistajat kyllä jeesas pyörä miehiä niin, että ne työnti jalalla satulasta ettei tarvinut polkea.Tai jos pyörämiehellä oli forkut kunnossa, se pystyi kädellä pitämään mopoilijan olkapäästä kiinni ja tällaisella ”sivuvaunulla” matka taittui vähän liukkaammin hakemaan Teboililta pehmeen askin kultaista malppia.

Pösö ja pillifarkut

Isobroidi otti joskus Kyrmyniskan skootterilta kyytiä edellämainitulla tyylillä. Sillä oli Jopo alla ja ne laski vanhaa heinolantietä menemään sen mitä se Derbi Atlantis kulki. Kun se piti toisella kädellä Kyrmyn olkapäästä kiinni, niin sillä oli vaan toinen käsi kiinni siinä Jopon stongassa. Siihen asfalttitielle oli pompannu pientareelta joku pikku stemu ja se laski tietenkin sitä kiveä päin. Se kivi heitti sen Jopon sarvet linkkuun ja broidi kynti turvalleen siihen asfaltille. Sillä oli jalassa vakosamettihousut ja niistä repes nappi siinä rytäkässä. Kun se nous ylös, niin ne housut putos nilkkoihin. Samaan aikaan sieltä mäen nyppylän takaa tuli auto. Siellä oli varmaan autossa ollut ilmassa pari kysymysmerkkiä, kun keskellä tietä oli yhtäkkiä skootteri, polkupyörä kumollaan ja äijä seisoo siinä vieressä vakosamettihousut nilkoissa.

Ne ei muuten ollut ekat housut mitkä broidi tuhos mopohommmissa. Se oli joskus ylä-asteella niin muotitietoista ja oli hakenut Sokkarilta uudet Cottonfieldin farkut mansikkamaalta hankituilla rahoilla. Kylille oli naapurin Mantsapavelle tullut uus peevee ja broidin piti näyttää miten sillä keulitaan. Sehän veti sen samantien katolleen ja niihin farkkuihin tuli polven kohdalle vekki. Mä sain ne farkut välittömästi. Broidin imagoon ei vissiin osunut rikkinäiset farkut.

 

PV vs. Manki

Kaikilla kovilla mopojätkillä oli Peeveet. Yhellä serkulla oli Honda Monkey. Mankissa oli muuten ihan paska istuu kyydissä. Se satula oli semmonen sohva, että kun veti ekan töyssyn yli, niin sen jälkeen sä istuit omien kiveksien päällä. Siinä Mankissa oli muutenkin ongelma yhdistettynä tän serkun luonteeseen. Se ei ihan pärjännyt tehoissa yhen Heskan Peeveelle. Kerran me laskettiin kaks päällä yhtä mettätietä pikku tihkusateessa Kivijärven kiskalle lihapiirakalle. Se peeveeparivaljakko meinas koko ajan hävitä maisemaan ja serkku koitti paikata hanskalla sen minkä hävis tehoissa. Yhestä limasesta juuresta lähti sit keula alta ja me vedettiin kauheet turvat. Siinä kun me liu’uttiin sitä märkää mettätietä kyljellään, niin sen ikuisuudelta tuntuvan liu’un aikana serkku ehti huutamaan kaikki Suomen kirosanat kahteen kertaan. Sillä aukes polvi aika pahasti. Muistan et tän jälkeen pelotti aina ihan sikana istuu sen kyydissä.

Mantsapaven PV vetojuhtana

Se oli kylän kovin jätkä kenellä oli suurin rako Peeveen runkoputken ja tankin välissä keulassa. Sillä Heskalla meni ainakin kolme sormea siihen väliin. Joskus se yritti saada lisää taipumaa siihen ja se veteli talvella yhdeltä hiekkatien suoralta nelosen vauhdista täysiä kaseikkoon. Sinne se lervo pitkälle hankeen sen pyöränsä kanssa ja repi sitä vartin aina sieltä umpihangesta takasin tielle. Kypärää se ei käyttänyt mopolla ajaessa varmaan ikinä. Ehkä se siksi oli joskus aika kovakin ajamaan mantsaa, kun suurin itsesuojeluvaisto oli lähtenyt niiden kuolleiden aivosolujen matkassa.

Eikä tarvinut olla edes intiaaniverta suonissa, että pystyi tunnistamaan sen Heskan peeveen jäljistä. Siinä oli niin kiero runko sivusuunnassa, että siitä jäi suoraan ajaessa melkein kaksi jälkeä rinnakkain. Joskus se hyppäs jonkun ojan yli sillä, niin siitä antautu se runko lopullisesti. Kotiin se ajeli sellasella lowriderilla, että runko hipoi maata. Kuormaliinalla sen sai kiristettyä suht jiiriin, että siihen pääs täräyttämään pari hitsitäppiä ja taas pystyi ajamaan mutkaista tietä näkymättömiin.

Hinaushommia

Heskalla oli joskus eka oikea monttiskin. Se oli muistaakseni joku - 89 (timanttista vuosikertaa muuten) Kawasakin KX kassari. Sen mä muistan et sen jarruissa oli yks ongelma. Niitä ei useinkaan ollut. Joskus mä istuin sen kyydissä, kun tultiin yhtä alamäkeä kohti vanhan heinolantien ylitystä. Se huus siinä alamäessä et nyt ei oo jarruja ollenkaan, vedetäänkö sokkona yli? Kai mä sain sen vakuuttuneeks et ei me nyt vedetä, kun se pysäytti sen vauhdin penkkaan ajamalla.

Sillä KX:llä me kerran hinattiin Kyrmyn Peevee sen kotitallille, kun sillä oli narahtanut se johonkn kylänraitille. Mä löysin meiltä jostain liiterin perukoilta 5 metriä hinausköyttä ja me sidottiin se sen Kooäxän lokarin alle ja PV:n sarviin. PV:n sarvethan on samanlaiset kun BMX-fillarissa ja sitä köyttä ei saanu ihan suoraan siihen sidottua, vaan se kiinnitys tuli aika toispuoleisesti.

Siitä oli hiekkateitä ja mettäpolkuja pitkin varmaan kolme kilometriä Kyrmyn kotitallille ja me lähdettiin hinaamaan sitä Peeveetä. Mä istuin KX:n kyydisssä ja pääsin katsomaan ihan aitiopaikalta tätä näytelmää. Jostain syystä kun Heska sai Kawan tulille, niin sillä kasvoi ihan järkyttävät pirun sarvet päähän. Yhtäkkiä sille tuli varmaan joku fiilis, että tälle välille pitää vetää nyt uudet reittiennätykset. Se rupes repii sillä Kawalla ihan hulluna.

Siinä hiekkatiellä oli yks aika pitkä ylämäki ja Heska rupes syöttää sillä kassarilla sinne ylämäkeen kaikki mitä siitä lähti. Joka kerta kun se löi isompaa tupaan, niin se nykäs sitä Peeveetä aika rajusti. Se köysihän oli sidottu toispuoleisesti niihin sarviin, niin aina kun tuli vetoja, se löi siitä Peeveestä keulan ilmaan ja nykäs sarvet linkkuun. Mä katsoin siitä takalokarilta kun Kyrmy huuti sieltä Peeveen ohjaamosta kun pistetty sika. Heska ei kuitenkaan himmannut, ehkä se ei kuullut tai sitten se ei halunnut kuulla. Mua nauratti ja pelotti se koko tilanne niin paljon, etten mä saanu mitään sanotuks. Kyrmy näytti muutenkin siltä siellä Peussin ohjaamossa, kun se olis istunut Pärssisen soramontulla seulan alla. Se viiden metrin köyden ”turvaväli” aiheutti sen, että kassarin takapyörästä sato sepeliä ihan urakalla Kyrmyn päälle.

Se loppu reitti oli aika pientä kinttupolkua ja siihen oli joku maajussi rakentanut vielä kivibarrikaadit. Siinä oli kuitenkin yks aika ahdas kivien väli mistä pääs ajamalla läpi. Heska kun oli saanut ihan hiljaa hivuteltua sen Kawan siitä kivien välistä läpi, niin se löi kytkinniittiä ja ampu sen Kawan täysiä liikkeelle. Se peevee tuli köyden perässä ihan nahkoineen sieltä kivien läpi. Kun me päästiin sit perille, niin muistan et siinä oli tappelu oli aika lähellä. Kyrmyllä oli aika painavaa sanottavaa Heskan hinaustaidoista. Ei siltä kyl varmaan enää lähtenyt ees kunnolla ääntä, kun se oli sen koko kolme kilometriä huutanut ihan kurkku suorana. Voi olla et sille tuli sen takia aika paha äänenmurros. Kyrmyhän on nykyään aika kova kuski laskee manttua. Mä oon ihan varma et koska se pystyi tän koko hinausmatkan rimpuilemaan pystyssä sillä Peussilla on vaikuttanut siihen, et sillä on nää ajohommat verissä.

Sitä reittiä ei muuten varmasti oo vedetty niin lujaa ikinä Peeveellä. Ainakaan kiinnileikanneella.

Urbaania maalaislegendaa

Meillä muuten pyöri kylillä yks sitkeä urbaanilegenda, joka vaikutti turvallisuuten vähän käänteisesti. Kypäriä mopohommissa ei juurikaan käytetty. Ei ne mopot missään rekistereissä ollut kun niillä ajettiin välillä kolmekin päällä ja poliisia pelättiin tietenkin. (Siihen aikaan ei ollut laillista ajaa edes kaks päällä) Legendan mukaan poliisille kiinnijäädessä se oli kuulemma ”harkitsematon teko”, jos ei ollut kypäriä ja selviäis pienemmillä sakoilla. En tiiä oliko isot pojat kauppa-autolla kertonu vai mistä oli moinen huhu saanut tuulta siipien alle. Koskaan ei onneksi mitään isompaa sattunut, vaikka aineksia olisi ollut.

*tämä tarina on kirjoitettu täysin muistin varasta ja saattaa sisältää ajan kultaamia muistoja.

Sähköpyöräkoeajo mantsakuskin silmin

                       
Specialized Turbo Levo Comp 29

Varoitus. Älä kokeile. Ellei tilillä satu lepäilemään 6500€ ylimääräistä.

 

Alkuun on todettava, että sähköpyöräily on oma lajinsa. Polkupyöräily on oma lajinsa niin kuin myös moottoripyöräenduro. Yhtäläisyyksiä lajien väliltä löytyy, mutta puhuisin enemmän sukulaislajeista, kuin vertaisin luomupolkupyöräilyä sähköpyöräilyyn. Vertauksena jääpallossa ja jääkiekossa mennään jäällä mailat kädessä, mutta muuta kovin yhteistä lajeilla ei ole.

Maastopyöräily ei ole itselleni lajina kovin läheinen ja en voi väittää olevani sisällä ”skenessä.” Pyöräilyharrastukseni rajoittuu lähinnä jousittamattomalla Fatbikella sille liian haastavissa maastoissa pyöräilyyn.
 

Nyt testiin saamani pyörä oli sähköfillareiden parhaasta päästä ja sen osakomponentit olivat huippulaadukkaat. En ymmärrä fillareiden vaihteistojen, iskunvaimentimien, jarrujen tai muiden teknisten hienouksien päälle ja en osaa niitä vertailla keskenään. Keskitynkin tässä vain kertomaan kokemuksistani sähköpyöräilystä maastossa ja lajin eroavaisuuksista.

Pyörän tehoalueet ja niiden käyttö
 

Pyörästä löytyi 3 eri tehoaluetta, jotka avustivat polkiessa 25kmh asti. Käytin maastossa tasaisella ja loivissa ylämäissä pääsääntöisesti koko ajan pienintä avustusta. Hieman jyrkemmissä maaston kohdissa käytin keskimmäistä tehoaluetta ja vain selkeillä tieosuuksilla jyrkissä ylämäissä suurinta tehoa.

Pienin tehoalue oli minusta varsin riittävä ja teknisesti helpoin hallita kapeilla, juurakkoisilla ja kivisillä poluilla. Pystyin ajamaan polkuja mielestäni maksimivauhtia ilman, että reisistä olisi loppunut paukku kesken. Avustus siis riitti pitämään kuskin ajotaitoihin tarpeeksi kovan vauhdin päällä. Selkeimmillä alamäkiosuuksilla vauhti nousi nopeasti pienimmänkin avustuksen kanssa yli 25kmh, jolloin avustus lakkasi ja tehoalueella ei tällöin ole merkitystä.

Keskimmäistä tehoaluetta käytin maaston ylämäkiosuuksilla. Kokeilin sitä myös tasaisemmilla osuuksilla. En kuitenkaan huomannut siitä olevan erityistä hyötyä tasaisilla osuuksilla tai sen muuten tuovan ajamiseen mitään lisää ja tyydyin siksi ajamaan niissä pienimmällä avustuksella. Isompi avustus toimi jopa haittana teknisimmissä kohdissa. Pyörä laskee avustusta kampikierroksista, joten kun keskeytät polkemisen avustus saattaa jatkua vielä pienen hetken. Tunne on sama kuin ajaisit moottoripyörällä, jonka kytkin ei irrottaisi heti mutkaan tultaessa vaan pyörä työntäisi sinua vielä hetken eteenpäin. Tämä ominaisuus aiheutti pieniä ongelmatilanteita, kun hitaassa paikassa pyörä halusikin tönäistä sinua vielä eteenpäin. Mitä isompi avustus oli käytössä, sitä korostetumpi tämä ominaisuus oli.

 

Isointa avustusta käytin selkeissä, helpoissa ja jyrkissä mäkiosuuksissa. Avustus toi isotkin mäet helposti ja hapottomasti mäen päälle. Vähänkin teknisemmässä mäessä suurimmasta avustuksesta oli enemmän haittaa kuin hyötyä. Jo aikaisemmin mainitsemani avustuksen viive häiritsi, jos mäessä oli esimerkiksi hidas kääntö tai vaikka kiven ylitys. Lisäksi tehoa oli niin paljon, että keuliminen ja sutiminen toivat omat haasteensa. Keskimmäinen tai pienin tehoalue oli teknisiin mäkiin oikea valinta.

Haasteita vai uuden omaksumista

Jos mäkeen joutui pysähtymään kesken kaiken oli liikkeelle lähtö alkuun melko vaikeaa. Omaan melko hyvä tasapainon pyörän kanssa, mutta silti avustuksen aiheuttama pieni tehopiikki alussa aiheutti tottumattomalle hankaluuksia. Selvästi vaatisi totuttelua ja opettelua.

 

Ensikertalaiselle myös alussa ongelmia aiheutti vaihteen valinta tai oikeastaan valitsemattomuus. Avustus teki polkemisesta niin paljon helpompaa, että monessa kohdassa huomasi polkevansa liian isolla vaihteella. Lenkin loppupuolella huomasi jo noviisinakin ymmärtävän vaihteiden vaihdon oikeissa kohtaa ja ajoissa.

Mitä sitten (moottoripyörä) endurokuskin silmin näkee erilailla? Jos vauhtia haluaisi kasvattaa poluilla entisestään tarvittaisiin lisää maavaraa, isommat jousitusmatkat ja tehokkaammat jarrut. Mutta taas tullaan siihen että laji muuttuisi. Sähköpyöräily on hyvä näin eikä sitä tarvitsekkaan saada lähemmäksi moottoripyöräilyä. Laji oli mielestäni selkeästi puolessa välissä moottoripyöräilyä ja polkupyöräilyä.

Ja tietenkin se etujarruvipu. Sen paikka on oikealla;)

Huonokuntoisen laite?

Monesti ylämäessä tuli tunne, että tämä on huijaamista tai koodien käyttämistä. Mutta onko sähköpyörä tarkoitettu huonokuntoiselle polkupyöräilijälle. Ei mielestäni. Niin kuin olen jo aikaisemminkin todennut laji on omansa. Sitä ei pidä suoraan verrata pelkästään lihasvoimalla suoritettavaan serkkulajiinsa.

Testilenkkimme kesti noin 3h/33km ja ajoimme hyvin maltillisilla vauhdeilla. Akkua oli lopettaessa noin puolet jäljellä. Pidimme paljon taukoja, keskustelimme pyöristä ja eksyimme muutamaan otteeseen päättyville poluillekin. Sykkeet olivat suunnillen samat kuin maltillisesti ajetussa luomupyöräilylenkilläni.

Tuntuiko missään? Aamulla herätessä tiesi edellisenä päivänä tehneen jotain erilaista. Reidet eivät tuntuneet yhtä väsyneiltä kuin tavan pyöräilyn jälkeen eikä yläkroppa samalta kuin enduron jälkeen. Tunne oli jotain puolesta välistä. Yläkroppaan sähköpyöräily kävi tavallista pyöräilyä huomattavasti enemmän, mutta taas lenkin aikana raastavaa reisien polttoa ei tuntunut.

Verrokkina voinen vielä todeta, että raskain laji näistä itselle on enduro, jossa kuitenkin liikutaan täysin moottorin voimalla.

Viimeinen pyörälenkki

Heti lenkin jälkeen itselle tuli vahva tunne, että tämän kesän luomupyöräilyt on pyöräilty. Laji on eri, mutta kilpailee kuitenkin samasta käyttäjäkunnasta. Mantsakuskin näkövinkkelistä sähköpyöräily tuo pyöräilyyn niitä elementtejä, jotka ovat itselle niitä hienoimpia. Jos tavan pyörälenkillä se haastava kovavauhtinen alamäki on reitin kohokohta, niin sähköpyöräilyllä nämä kohdat voidaan triplata.
Ajaminen on teknisempää ja kovempi vauhti lisää ajotaidon merkitystä.

Sähköavustettu pyörä ei tee maastossa ajamisesta mielestäni helpompaa, vaan jopa lisää haastetta kovemman vauhdin kautta. Lenkkien pituus kasvaa huomattavasti ja luulen että, jos olisin ajanut testilenkkimme omaa kovaa vauhtia ilman turhia väliturinoita, olisi aamulla sängystä noussut vaivainen mies. Sähköpyöräily ei tule syrjäyttämään tavallista pyöräilyä, mutta jakaa varmasti harrastuskuntaa kahteen. Ja ne ketkä sanovat ettei sähköpyöräily ole mistään kotoisin, ovat niitä jotka eivät ole vielä kokeilleet.

Enää puuttuu se 6500...